TAITEEN TEKEMISEN PROSESSISTA JA TAITEILIJAN ELÄMÄSTÄ - BLOGEISSA

Mikäli taiteilijan henkilöhistoriaan, elämänkertaan ja (keittiö)psykologiaan orientoitunut tutkimus olisi vieläkin voimissaan (en ihmettelisi jos se nyt palaisi), blogit tarjoaisivat oivan ikkunan taiteilijoiden elämään ja "keskeneräisiin" töihin - hieman vastaavan, performatiivisen oman elämän kuvauksen kuin (postuumisti julkaistaviksi tiedetyt) kirjeet aikoinaan.

Runoilijat kirjaavat verkkoon julkaisematonta tekstiä. Kuvablogeissa ammutaan kovilla, tai ihan vaan kokeillaan (rajoja, tekniikkaa).

Osa aineistosta "jää" blogi-irrotteluksi, mutta osa kerääntyy ja editoituu sittemmin materiaaliksi tuleviin "teoksiin".

Mielenkiintoista on nähdä, syntyykö pian kuva- tai kirjallisuuskeskustelua, jossa blogia lukeneet jäävät kaipaamaan sähköisesti julkaistuja fragmentteja / skissejä - kun julkaistu kirja / kokoelma / näyttely paljastuu jäykän "teosmaiseksi", särmänsä menettäneeksi.

(Vai onko näin jo käynyt?)

Otso Kantokorpi heitti taannoin jossakin, että kuvataidekritiikkiä pitäisi alkaa kirjoittamaan taiteilijoiden työhuoneista!

Kritiikkiblogia tästä ei tule tekemälläkään, mutta muistelen itsekin nähneeni kiinnostavimpia kuvataideteoksia juuri ystävien työhuoneissa. Jotkut ehkä siivoavat liian kokeelliset teokset ystävien silmien edestä, mutta toisilla työhuone on erityisen, tiedemäisen kokeilun laboratorio. Erityisen säväyksen on pari kertaa tehnyt psykedeelisen lelupajan mieleen tuonut Jiri Gellerin työhuone.

Gallerioita, ja varsinkin museoita, ohjaavat (monien muiden, esim. taloudellisten tekijöiden lisäksi) vanhakantaiset näkemykset "kypsästä" ja "ehjästä" "kokonaisuudesta". Tällaiseen voima- ja merkityskenttään villit repäisyt eivät välttämättä sovi, saatikka että ne löytäisivät helposti vuoropuhelua muiden samoihin kokoomanäyttelyihin valittujen teosten kanssa. Monet taiteen näyttämöt, kuten kustantamojen liian ankarat toimitustavatkin, saattavat tylsyttää kärjen teoksesta raskaalla monumentaalisuudella, ryppyotsaisuudella.

Nyt kun peli on ainakin verkossa vielä varsin rohkeaa, kannattaa nauttia. Voi hyvinkin olla että tämä vähenee, mikäli blogista tulee keskeisempi taiteenteon väline!

Kun jollakin tekemisen tavalla voi luoda uraa, tekemistä alkaa väistämättä sävyttämään urantekemisen tunnelma. Blogit voivat tuskin välttää professionalismin lisääntymistä. (Hyviäkin vaikutuksia on luvassa, uskon.)

Kiinnostavinta on ehkä kuitenkin se, että blogeissa törmää varsin vapautuneeseen iloon oman teoksen julkaisusta, kuviin kollegan julkaisutilaisuudesta, tai pohdintoihin vastasaadusta kritiikistä. Tämä on uutta. Ennen tällaista suotiin vaan kirjailijan / taiteilijan lähipiirille.

Tämä otetaan muuten varmasti huomioon taiteentutkimuksessa. Epäilen että jotkut jo nyt keräävät kaikki blogilisäykset joita heidän suosikkikirjailijansa tekevät, ja tarkistavat myöhemmin onko blogitekstiä editoitu ja korjailtu.

Politiikassahan tästä on tullut jo ongelma. Joku möläyttää blogissaan ajattelemattomasti, ja sitten keltaiset lehdet iskevät. Sittemmin blogia on korjailtu (samaiset keltaiset lehdet kertovat).

Milloin kirjallisuuskeskustelussa tapahtuu jotakin vastaavaa? Tuskin joudumme odottamaan sitä kauan. Ehkei tule mitään Iltalehden lööppiin riittävää, mutta sellaista varmasti, josta kulttuuripiireissä puhutaan pitkään.

Kannattaa miettiä ennen kuin kirjoittaa blogiaan pikkutunneilla parin lasin jälkeen.

Ajatelkaa jos Olavi Paavolaisen Saksan-matkan innostuksen hetket - vielä vailla kriittisiä korjauksia tai kustannustoimittajan punakynää - olisivat luettavissa siinä muodossa minkä ne ensiksi saivat. Minkälaisia blogeja kirjailijat olisivat kirjoittaneet vuonna 1918? Mitä jos Aila Meriluoto, tai Lauri Viita, olisi pannut blogiksi kriittisinä aikoina? Tuottelias, kuten Paavo Haavikko, olisi voinut blogitella parikin vuosikymmentä, vaikkapa ulkopoliittista kommentaaria. Tulevaisuudessa satojen sivujen kootut blogit ovat luultavasti todellisuutta.

Milloin ilmaantuvat ensimmäiset tunnetut varkaat, jotka vievät runon, esseen tai kriittisen ajatuksenjuoksun - lähdettä ilmoittamatta - ja jäävät kiinni? Kielitaitoisella on melkoiset markkinat. Toisella kielellä voi lukea blogia, ja toisen ajatuksia siirtää omiin nimiinsä, toisella kielellä. Elääkö joku jo osittain muiden ajatuksia toistelemalla? Siirtämällä muiden blogituksia jonkun lehden kolumnipalstalle?

Lukeeko joku nykyään pelkkiä blogeja? Kasvaako jossakin tulevia kirjailijanalkuja, jotka eivät haaveilekaan esikoisromaanista, vaan vaikutusvaltaisimmasta blogista?