TUNTEMATON TEATTERI

On surullista, että monissa blogeissa vatvotaan Smedsin Tuntematonta. Kaikella kunnioituksella (mutta parempaa vaatien): eikö tämän voisi jättää valtamedialle? Hyväksyisin vatvonnan, jos joskus keskustelisitte teatterista taiteenlajina, jos keskustelu esityksistä olisi millään tasolla blogisfäärissä.

Kirjallisuudesta ja elokuvasta voidaan keskustella vaikkei sotaveteraanien tai julkkisten (Vanhanen yms.) mielenrauha olisikaan uhattuna - tai vaikkei teos liittyisi mitenkään toiseen maailmansotaan / kansalliseen identiteettiin. Ja pidemmälle päästään heti, filofisesti ajatellen.

Säilyttäkää taso, please.

Ennen oli helppo sanoa, että vika oli teatterissa, mutta esittävän taiteen maailmassa on täällä vihdoinkin tapahtunut laajentumista siellä missä sitä on eniten tarvittu, haastavien esitysten ja esityskeskustelun puolella. Kyllähän sitä valmisteltiin vuosia, ja monet pioneerit löivät päätään seinään (kapeasta yleisöpohjasta puhumattakaan), mutta viimeisen 5 vuoden ajan tuulahduksen on oikein voinut tuntea, ja nyt ollaan ihan uudessa tilanteessa. Enää ei ole vain yksittäisiä valopilkkuja, vaan jotakin sellaista jota voisi kutsua kokeellisen ja taiteellisesti mielenkiintoisen esittävän taiteen maailmaksi. Siellä keskustellaan, tehdään teoksia, käydään vuoropuhelua - ja maassa käy jo ihan eri luokan vierailujakin kuin vuosituhannen vaihteessa. Kentälle tutustumaan siihen mikä on teidän tasonne mukaista, te toveribloggaajat, joiden kirjallisuus- ja elokuvamakua arvostan!

Lisäys 11.1: Kaarina Hazard kirjoitti tänään bussissa selaamassani Metro-lehdessä samasta aiheesta, vähän eri äänenpainoin. Kritiikin kohteena oli Hesari, mutta perusideasta löytyi tuki suomalaiselle esitystaiteelle, sellaisella toiveella varustettuna, ettei sen tarvitsisi liittyä Kansalliseen, "kansalliseen" tai populismiin ollakseen yleisesti kiinnostavaa. Hyvä KH!