FIKTIIVISET TEOKSET

Arvi Perttu kertoo saaneensa moitteita siitä, ettei hän ole "kommentoinut Uralin perhosta", ja lisää, että "(p)itäisiköhän ruveta oikein Vanhaseksi ja arvostella teosta, jota ei ole nähnyt?"

Median (oikeat) kulttuurikeskustelut ovat vähentyneet vähentymistään. Kun päivälehtien kulttuurisivuistakin on tullut kasvavasti tiedonvälittäjiä ("palkinnon x on saanut y", "Le Monden arvostelija piti Tero Saarisen uudesta tanssiteoksesta"), tuntuu erityisen kipeältä lukea poliitikkojen ja populistien mielipiteitä teoksista joita he eivät ole nähneet / kuulleet / lukeneet.

Heidi Hautalalla ei mene sen paremmin. Hän käy "asiantuntijan" kanssa teatterissakin. (Kirjoitus 29.11 - viimeisin tätä kirjoitettaessa). Toivottavasti asiantuntija istuu kotonakin vieressä katsomassa televisiota, jottei ohjelmien laadun suhteen synny väärinkäsityksiä.

Ainakaan itseäni kiinnostavaa filosofista keskustelua ei lukemistani blogeista tällä hetkellä löydy, mutta pari ihan viihdyttävää sapentäyteistä purskahdusta kylläkin - toinen bloggareiden kirjailijaliittokeskustelusta (sekä median "ammattivittuilijoista") ja toinen aikamme kriittisen teorian sivuvaikutuksista. Varsinkin jälkimmäisessä tekstissä "kerjätään verta nenästä", mutta kyllä nykyään pitää olla kiitollinen kaikesta feminismiä / miestutkimusta koskevasta kritiikistä. "Cambrullakin" on kuitenkin monipuolinen ja jopa oikeusprosesseja myöten ajattelun rajoja koetellut julkaisutausta sukupuoli- ja seksuaalisuuskysymyksistä, joten kyseessä ei ole minkään konservatiivisen "äijän" (lasken tähän kaikki miehet ja naiset joilla on mustavalkoinen sukupuolikäsitys ja jotka ovat valmiit tuomaan sitä esille normatiivisesti) ahdistunut purkaus. Miten saataisiinkaan feminismistä / miestutkimuksesta avoimempi kriittinen kenttä käsitteen intelligentissä mielessä - siis sellainen kenttä jossa sukupuolijärjestelmän kritiikistä ahdistuneet "äijät" eivät rasittaisi keskustelua örähtelyillään sen enempää kuin emansipaatiosta ja muiden libidinaalisista tarpeista ahdistuvat radikaalitkaan? Liike voi hyvin vaikka maailmassa parantamista onkin, joten vähennettäisiinkö hiukan solidaarisuutta sellaisille kollegoille, jotka pystyttävät enemmän aitoja kuin kaatavat niitä?

Jarkko Tonttikin pui muuten vielä kirjailijaliittoa, hieman argumentatiivisemmin. Tontti painottaa että kyseessä on (ilmeisesti käsitteen perinteisessä mielessä) taiteilijajärjestö. Aihehan kiinnosti itseänikin, lähinnä siltä kannalta että mistä siinä porussa loppujen lopuksi keskustellaan. Mielestäni ammattiliittoajattelua ei pidetä käsitteellisesti kyllin selkeästi erillään esteettisistä arvoista, eikä liiton implisiittisessä esteettisessä manifestissakaan ole oikein pohdittu sitä mitä kirjoittaminen nykyään on. Vanhakin linja kelpaisi, mutta sen luonnetta ei näytetä nyt tiedostavan. Voitaisiinko olla rehellisesti modernisteja / konservatiiveja? Ei jälkimmäisenkään sanan kaikissa asioissa tarvitse olla kirosana.

No, lopuksi pitää vähän mainostaa: älkää unohtako Mustekalan Walter Benjamin -teemanumeroa!