1930-luku - kokemuksen demarkaatiovuosikymmen

Kun tässä nyt taas käyn läpi omia estetiikan klassikkosuosikkejani, olen jälleen kerran yhä vakuuttuneempi siitä, että 1930-luvulla on tapahtunut suurin moderni murros 'kokemuksen' tasolla, ja että tätä tulisi ehkä tarkastella ihan erillisenä tapahtumana länsimaisen ajattelun (ja kokemisen) historiassa.

Ei voi olla sattuma että fenomenologia muuttuu taidefilosofiaksi Heideggerin 1935-1936 luennoilla (Taideteoksen alkuperä), Benjamin kirjoittaa 1936 Taideteos mekaanisen uusinnettavuutensa aikakaudella -esseensä, ja John Dewey vie pragmatismin estetiikkaan vuoden 1931 Harvardin luennoillaan (jotka sitten 1934 päätyvät kirjaksi Art as Experience. Sama se onko puhe Ereigniksestä (Heidegger, "tapahtuma"), kokemuksesta (Dewey, an "experience"), vai painitaanko Erlebniksen ja Ereigniksen (saksalaisia kokemuskäsitteitä, vrt. elämys(hakuisuus) ja kokemus) kanssa kuten Benjamin teki - yhtäkkiä kiinnostaa subjektin ja teoksen kokemuksellinen vuorovaikutus (tai Dasein / Ereignis), sekä modernin taidemetafysiikan eroosio.

Tätä 'käännettä' (miksei siitä ole olemassa yhtäkään kirjaa?) oli valmisteltu kirjallisesti (Ortega y Gasset, Spengler, Adornon kulttuuriteollisuutta kohti suunnistavat kriittiset 1920-luvun kirjoitukset). Poliittisesti ainakin Saksassa edettiin kokemuksellisella tasolla outoihin suuntiin (Natsit valtaan 1933).

Kaikki mainitut ajattelijat lähtevät kirjoituksissaan liikkeelle filosofialle poikkeuksellisista lähtökohdista. Siinä missä filosofi yleensä lähtee vanhan teorian kimppuun, kokemuskolmikko kirjoittaa itseään ulos modernista kokemuskäsityksestä - kaikki sitä mieltä että kokemuksen reunaehdot ovat muuttuneet, ja että ne tulisi syystä tai toisesta ajatella uusiksi. Sama pätee taiteeseen, joka siis varmasti kärsi yhden kuolemistaan juuri kokemuksen muutosten takia 1930-luvulla, ei ehkä niinkään oman epäonnistumisensa takia.